Kauhistuksen kallioilta Virkistyksen vesireiteille. Kirjallisuusterapeuttinen ryhmä Mustasaaressa

Mustasaari antoi tämän kesän elokuulla parastaan, kesän lämpöä, kauneutta, vihreyttä ja meren virkistäviä laineita. Lempeät lammasmammat tarjoutuivat loputtomasti rapsuteltaviksi ja kukko kiekui elämänsä voimaa.

Ohjasin koronatauon jälkeen taas kirjallisuusterapeuttisen kasvuryhmän Kirjoitan itselleni saaren Mustasaaressa Helsingin seurakuntayhtymän toimintakeskuksessa Helsingin edustalla. Jo moneen kertaan toteuttamani ryhmämalli antaa aina jotain uutta ja raikasta, ovathan mukana aina uudet ihmiset kokemuksineen, iloinen ja haasteineen ja saaren säätilat joka kerta omanlaisensa. Viidentoista minuutin lauttamatka tarjoaa mahdollisuuden arjesta irti päästämiseen ja omaan sallivaan ja tutkivaa mielentilaan asettumiseen.

Tämän kesäistä ryhmää kiehtoivat erityisesti mielikuvakarttojen symboliset paikannimet, joita joku sanoi voivansa rönsyttää loputtomiin. Osallistujat seikkailivat mielensä saaressa Suudelmien suistomaalla, Luovuuden niemimaalla ja Kadonneen identiteetin metsästysmailla. Rauhaa ja pysähtymistä haettiin Levon kääntöpiiriltä ja Hengähdyksen hetteeltä. Tärkeiksi muodostui Kiitollisuuden keidas, ja Mielikuvituksen kellarissa elpyi kadoksissa ollut luovuus.

Soudettiin Hassuttelun sivujokea, pyörähdettiin Pystyvyyden pyörteissä ja kiivettiin Voimavuorelle. Jokunen taivalsi Mutkien muurin kautta Vapauden viidakkoon. Kohdatuiksi tulivat suvun vaikeat asiat ja menetykset, haudatut toiveet ja arjen haasteet.  

Joille kuille oli tärkeää kohdata Pelkojen painanne, kiivetä Kauhistuksen kalliot ja samota Menetysten metsät. Narsismin rannikosta ja Menneisyyden mokista saattoi päästää irti. Vauhtia haettiin Leuanvedon kylästä ja Ensiapupisteestä. Ehkä piti hetki rämpiä Ikävien selitysten rämeellä. Kun Kuutamokuilun edestä raivasi metsää, oli mahdollista nähdä laajemmalle.

Ryhmää kiehtoi yhden jäsenen kuvaama häpeän takki, jonka sai riisua pois, jättää naulakkoon. Lisätehtäväksi muodostuikin miettiä, millainen on sinun häpeän takkisi – karheaa sarkaa vai tuulta läpäisemätön toppatakki, kenties jo ilmava kevättakki – ja oletko valmis ainakin aika ajoin laittamaan sen naulakkoon roikkumaan, katsomaan sitä vähän etäämmältä tai kenties unohtamaan sen aurinkoon kauhtumaan.

Neljän illan mittainen ryhmä muodostui osallistujille Kyllä kehtaan -keitaaksi ja mahdollisuudeksi kulkea Kypsymisen keskitietä Virkistyksen vesireiteille.

Merja kirjoitti kartastaan näin:

Selkärankasuora on saaren keskiosassa oleva, luonnon ihmisen rangan muotoiseksi muovaama vuorijonomuodostelma. Se koostuu nimenä mukaisesti saarta ryhdistävistä ja toimintoja ylläpitävistä osasista. Niihin kuuluvat Virkistysvesistö monimuotoisine reitteineen sekä Verisuonireitistön retkeilyalue.

Vesi elementtinä kiehtoo ja voimauttaa monimuotoisuudellaan. Se hoitaa kaikkia aisteja ja toimii eri olomuodoissaan. Nautinnoista mutkattomin on heittäytyä kesälämpimään veteen ja olla. Kukaan ei kysele perään, painottomuus vapauttaa. Vesi huuhtoo keveyden kehoon ja mieleen. Vuoristopuro sammuttaa fyysisen perustarpeen ja tuo samalla tervehdyksen elämän alusta: mineraalien uumenista, alkulähteen tienoilta. Puron viesti sijoittaa minut osaksi jotakin suurempaa – ääniin joita en pysty tulkitsemaan ja sokkeloihin joista en saa selvää. En ymmärrä ikiaikaista sanomaa, ja juuri siksi se herättää kunnioitusta.