Miten maa tuiskuaa?

Katja Viirelaid: Tuulessa tuiskuaa maa. Runoja vuosilta 2017–2022. Mänttä: TOHUVABOHU PUBLISHING, 2023.

Miten maa tuiskuaa? Se tuiskuaa niin kuin elämä Katja Viirelaidin erikoisrunokokoelmassa Tuulessa tuiskuaa maa.

Viirelaid kertoo kirjansa saatteessa alkaneensa vuonna 2017 keräämään runoja arjen lomassa. Tämä runojen syntytapa, kenties nykypäivän päiväkirja, vaikuttanee niiden aitouteen, hetkien vangitsemiseen. Ne ovat myös portteja hetkien todellisuuteen ja kauneuteen sekä luonnon havainnointiin.

Runokirja rakentuu vuodenajoista. Kesän kukkatarhoissa ja rikkaruohojen seassa havainnoidaan nousevaa aistillisuutta sekä tutkitaan rakkautta ja mahdollisuutta anteeksiantoon. Syksyllä tule itku, ja luonnon synkkenevät värit kutsuvat tarkastelemaan voimavaroja, pettymyksiä ja pahuutta. Talven sylissä taivas on yllättäen suulas. Murtuuko Feeniks-lintu? Ei. Löytyykin Jumalan puhetta, pyhyyttä ja kiitollisuutta. Viimein koittaa kevät ja kaikki saa alkaa alusta ja tarjoutuu mahdollisuus sukeltaa uusiin ajatusversoihin. Kaikki, mitä tarvitaan, on pienissä hetkissä.

Paitsi sisäistä maailmaa, runoissa kuvataan arkea, äitisuhdetta, parisuhdetta ja elämää ison perheen äitinä. Rivien välistä huokuu kirjoittajan taustaa, sitäkin, josta on aika päästää irti.

Valtaosa runojen teksteistä on aseteltu jokainen rivi sivun keskelle asemoiden. Tämä tekee monista runoista kuin visuaalisia pieniä taideteoksia: maljakoita ja kynttilänjalkoja. Kokoelman nimen tuiskusta huolimatta Viirelaid seisoo kirjan takakannessa vakaana ja hymyilevänä bougainvillean väriloistossa.

Esipuheessa – tai jälkipuheessa kirjan lopussa – Viirelaid kirjoittaa, että runoja ei ole kirjoitettu julkaistaviksi. Julkaisun muodossa ne tarjoavat rosoisuudessaan raikkaan kurkistuksen yhden ihmisen sisäiseen ja laajaan maailmaan ja rohkaisevat muitakin avaamaan kirjoittamalla mielen solmuja ja suoristamaan mutkia. Runot sopivat hyvin kirjallisuusterapiatyöskentelyn materiaaliksi, vaikkapa runonippuharjoitukseen.